Uimakoulu

Jokakesäiset uimakoulut olivat merkittävä osa lasten kesää. Uimaohjaajien tehtävä oli vastuullinen ja he majoittautuivat uimakoulukohteiden läheisyydessä. Kuvissa lasten lisäksi mm. Ruonan majapaikan emäntä Emma Wikblom ja uimakoulun opettajat Mirja Soupas ja Tamara Lund (kesä 1960).

Uiminen on taito, jota jokainen veden lähellä asuva tarvitsee. Uimaopetus on kuitenkin historian saatossa ollut vaihtelevaa. Sauvolaiset ovat muistelleet, kuinka 1900-luvun alkupuolella oli tapana, että isä vei rantaan ja opetti lapset uimaan. Toisinaan tämä tarkoitti lapsen laiturilta tai veneestä veteen tipauttamista ja kehotusta polskutella rantaan. Yhdessä kertomuksessa muistelija kertoi, kuinka isä oli ottanut lapsen selän päälle rannassa uiden ja sitten sukeltanut alta pois, jolloin lapsen piti itse pysytellä pinnalla. Perhe asui saaressa, joten isä koki tärkeäksi, että lapset oppivat uimaan. Muisteluissa on ilmennyt, ettei uimataitoa ollut edes kaikilla alueen kalastajilla, vaan taito oli harvinainen vielä pitkään 1900-luvun alkupuolella.

Jokakesäisiä uimakouluja Sauvon ja Karunan alueella alkoi pitää Mannerheimin Lastensuojeluliitto kesästä 1944 alkaen. Sauvon MLL:n yhdistys järjesti uimakouluja sekä Sauvonjoella että merenrannoilla. Alkuvuosina niitä oli esimerkiksi “Hööpin mutkassa” Sauvonjoessa, Paddaisten Sandvikissa, Sarapistossa, Korsiniemen Ruokolinnan rannassa ja Ruonlahdessa. Karunan puolella oli useampia paikkoja mm. Haanniemi, Rantola, Päisterpää, Timari ja Tuura.

Uimakoulujen vetäjät pyrittiin löytämään paikallisista. Sauvossa kirkonkylän Timperillä asuva Aini Suomi oli ensimmäinen uimaopettaja. Pääopettajan lisäksi oli apuopettajia, jotka olivat uimataitoisia koululaisia ja opiskelijoita. Pisimpään Sauvossa uimaopettajana toimi kesäsauvolainen Satu Jylhä - peräti noin 20 vuotta. Myös ulkopaikkakuntalaisia oli tarvittaessa uimaopettajina ja moni sauvolainen muistaakin, kuinka tuleva oopperalaulaja Tamara Lund toimi uimaopettajana Sarapistossa. 

Tamara Lundin uimaopettaja-aikaan kuuluu muistelut, joiden mukaan isännät olisivat vetäneet pyhäpaitansa päälle ja menneet kylänraitille odottelemaan Tamaran ohikulkemista. Liekö kukaan heistä esitellyt uimataitojaan hänelle kesän aikana?

 

 

Sauvon Kotiseutumuseoon tulee kesällä 2021 Merelt ja rannoilt -näyttelyyn laajempi kokonaisuus uimakoulujen historiaa Sauvossa. Tervetuloa ensi kesänä perehtymään aiheeseen museolle!

Jaa tämä sivu